Taivaslaulu

Kirjoittanut: Pauliina Rauhala
Ilmestynyt 2013

"Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksää kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä kannan lasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa."

En muista, milloin olisin viimeksi lukenut suomalaisen kirjan. Uskaltaisin arvata, että ehkä lähemmän kolme vuotta sitten. Tästä kirjasta olin kuitenkin kuullut paljon kehuja sekä tutuilta, että tuntemattomilta. Aihe on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja lainasinkin kirjan heti äidiltäni. Voi, kuinka onnellinen olenkaan, että lainasin.

Taivaslaulu on kirja, joka kertootarinan nuoresta lestadiolaisparista, Viljasta ja Aleksista. Se kertoo  rakkaudesta. Siitä, miten se satuttaa ja voi ajaa ihmisen pohjalle. Siitä, kuinka paljon onnea ja iloa se antaa kantajalleen. Siitä, mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään rakkauden eteen. Siitä, miten  ihminen voi rakastaa itseään, läheisiään ja Jumalaa.

Kuten kirjan takakansikin sanoo, teos on "viimeiseen asti elämän puolella". Vaikka Rauhala käsitteleekin teoksessaan arkoja ja rankkoja aiheita, paistaa rivien välistä lopulta aurinko. Rankat asiat tulevat esiin lasten leikeissä,  puhuttavia aiheita käsitellään nukkejen, mollamaijojen ja barbien kautta. Teoksen tapa kertoa asioita on mielestäni lumoava ja todella koukuttava. Kaunis, erilainen.

Vaikka kerronta onkin hyvin vertauskuvallista ja eroaa valtavirrasta, on teosta kuitenkin todella helppo ja nopea lukea. Itse ahmin kirjan muutamassa päivässä, muutamalta istumalta. Ehkäpäteos kiinnosti minua erityisesti siksi, että tapahtumat sijoittuvat pääasiassa omaan kotikaupunkiini. Ymmärrän, mikä on "Jumalan valtakunnan risteys". Tuntuu mukavalle, että uutiset luetaan vaihteeksi Kalevasta, eikä Helsingin Sanomista.

Tärkeintä kirjassa ei kuitenkaan ole sen henkilöt, eivätkä heidän kohtalonsa. Oleellisinta on se, mitä teos haluaa meille kertoa. Rauhala raottaa ovea tuttuun, mutta samalla ihan uuteen maailmaan. Tottakai lukijalla on maailmasta eräänlainen peruskäsitys, mutta nyt raapaistaankin pintaa syvemmältä. Tämä on kirja, jota on mielestäni tarvittu. Se tuo valoa pimeään.

Meren katedraali

Kirjoittanut: Ildefonso Falconen
Alkuperäinen nimi: La catedral del mar
Ilmestynyt 2008
Suomentanut: Satu Ekman

Esittelyssä ensimmäinen kirja tämän blogin historiassa, joka jäi minulta kesken. Minä yritin, ihan oikeasti yritin. Tästä oli tulossa jo ikuisuusprojekti, kunnes tajusin vihdoinkin luovuttaa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö olisi pitänyt kirjasta, sillä luin tämän tiiliskiven paksuisen pokkarin lähes loppuun. Luovuttamisen jälkeen sivuja jäi jäljelle alle sata. Jostain syystä en kuitenkaan enää halunnuta tarttua teokseen. 

Jotenkin Meren katedraali muuttui loppua kohden laahaavaksi, sekavaksi lätinäksi. Tapahtumat eivät enää olleet yhtä mukaansatempaavia, kuin kirjan alkupuolella. Ahmin kirjaa viime kesänä rauhallisissa yövuoroissa (kyllä, kirja on maannut pöydälläni yli puoli vuotta), mutta lopulta tartuin kirjaan yhä harvemmin ja harvemmin.

Kirjan miljöö, keskiaikainen Barcelona, on erittäin mielenkiintoinen. Pidin siitä, kuika teoksessa kuvaillaan ympäristöä. Entistä kiinnostavammaksi ympäristön teki se, että olen itse käynyt katsomassa Santa Maria del Marin kirkkoa vieraillessani Katalonian pääkaupungissa vuonna 2011. Ihana miljöö ei kuitenkaan yksin riittänyt siihen, että olisin jaksanut lukea kirjan loppuun.

Kirjan henkilöissäkään ei oikeastaan ollut mitään vikaa. Päähenkilä Arnau  Estanyol on, no, ihan kiva. Pidin kuitenkin enemmän kirjan sivuhenkilöistä, kuten Arnaun "veljestä" Joanista, hänen juutalaisista ystävistään. Hänen ilkeästä isännästään Grau Puigista ja prostituoiduksi päätyneestä Aledisista. Paikoitellen minusta tunti, että sivuhenkilöissä on enemmän luonnetta, kuin päähenkilössä.

En ole varma, kumpi oli syynä siihen, että lopetin kirjan lukemisen, sekava kerronta vai päähenkilöhn loputon alamäki ja pohjamudissa rypeminen. Jokin kirjassa kuitenkin vei haluni tarttua siihen ja lukea se loppuun. Välillä turhauduin kirjaan niin paljon, että olisin vain halunnut hyppiä yli sivutolkulla lukuja ja kappaleita. Lennokkaan alun jälkeen tämä ei ehkä enää ollutkaan minun kirjani. Haluaisin löytää jonkun pätevän perustelun sille, miksi jätin kirjan kesken. Tuntemukseni teoksesta ovat kuitenkin kovin ristiriitaisia. Toisaalta pidän kirjasta todela paljon, mutta toisaalta taas en. 

Onko joku muu kokenut joskus samanlaisia tuntemuksi jättäessään kirjan kesken?

Karamellikengät

Kirjoittanut: Joanne Harris
Alkuperäinen nimi: The Lollipop Shoes
Ilmestynyt 2008
Suomentanut: Satu Leveelahti

"Ja ehkä se johtui myös niistä kengistä. Ne olivat upeat, kiiltävät ja korkeakorkoiset, punaiset kuin huulipuna, karamellitanko tai tikkari, ja ne loistivat kuin aarre paljailla mukulakivillä. Sellaisia kenkiä ei yleensä Pariisissa näe. Ei ainakaan kenenkään tavallisen ihmisen jalassa. Ja mehän olemme tavallisia ihmisiä -- tai niin äiti ainakin sanoo -- vaikka ei se siltä hänen kanssaan aina tunnu."

Karamellikengät on odotettu jatko-osa Joanne Harrisin aiemmalle hurmaavalle teokselle Pieni suklaapuoti. Kirja on suloista ja suussasulavaa luettavaa, vaikka se ei ihan ylläkään edeltäjänsä tasolle. Se koukuttaa mukaansa useiksi tunneiksi, eikä sitä tee mieli laskea käsistään. 

Karamellikengissä kulkevat aiemmasta osasta tutut henkilöhahmot. Vianne Rocher, Anouk ja Roux. Mukana on kuitenkin paljon uusia tuttavuuksia, joista jokainen ihastuttaa erityisellä persoonallaan. Ehkäpä tärkein ja huomattavin on uusi päähenkilö Zozie de l'Alba. Nainen, noita, ystävä, rikoskumppani, turva ja tuki, vihollinen. Zozien persoona valloittaa, mutta myös hieman pelottaa. 

Tarinaa kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta, mikä antaa lukijalle kutkuttavan mahdollisuuden seurata tapahtumia eri näkökulmista. Miksi sinä olet niin sinisilmäinen? Etkö sinä huomaa, mitä ympärilläsi tapahtuu? Ryhdistäydy! Lukija saa pientä etumatkaa tarinan henkilöhahmoihin ja tapahtumiin Pariisin Montmartressa. Se on mielestäni mukavaa ja Harris on onnistunut toteuttamaan sen niin, etten mennyt sekaisin lukiessani.

Tykkään muutenkin paljon Joanne Harriksen tyylistä kirjoittaa. Teksti on persoonallista, mutta kevyttä ja sitä on helppo ja nopea lukea. Pidän eniten juuri helppolukuisista kirjoista, sillä en jaksa vaivata päätäni ja keskeyttää tarinaa vain miettiäkseni, että mitähän tässäkin virkkeessä oikein ajetaan takaa. Muutenkin Harrisin tyylissä on jotain, mikä saa tarttumaan syöttiin ja tempaa mukaansa. Valitettavasti minulla meni kiireiden takia harmittavan paljon aikaa teoksen lukemiseen. Olisin halunnut ahmia sen nopeammin, malttamaton kun olen.

Kaiken kaikkiaan Karamellikengät oli miellyttävä lukukokemus. Pidin juonesta, tarinan henkilöistä ja ylipäätäänkin teoksen rakenteesta. Olen ymmärtänyt, että sarjaan olisi kolmaskin osa, mutta en tiedä uskallanko lukea sitä. Kolma osa on mielestäni erittäin kriittinen teos, niin kirjojen kuin elokuvienkin maailmassa. Se on joko suuri loppuhuipennus tai sitten se lyö viimeisen niitin arkkuun ja "pilaa" aiemmat osat. Onko teillä samankaltaisia havaintoja? Entä oletteko lukeneet kolmatta osaa, Persikoiden aikaan? En haluaisi millään pilata itseltäni näitä kahta ihastuttavaa teosta, joten pieni vihje uusimman osan luonteesta olisi paikallaan. 

Tiikeriäidin taistelulaulu

Kirjoittanut: Amy Chua
Alkuperäinen nimi: Battle Hymn of the Tiger Mother
Ilmestynyt 2011
Suomentanut: Auri Paajanen, Susanna Tuomi-Giddings

Kirjan takakanteen on poimittu osuva sitaatti, joka kuvaa mielestäni kirjaa paremmin kuin hyvin.

"Idän ja lännen suuri kamppailu on alkanut, ja se ratkaistaan lastenhuoneissa." - Kari Huhta, Helsingin Sanomat

Amy Chua on syntynyt tiikerin vuonna. Hän on tiikeriäiti. Hän on kiinalainen äiti. Amy Chua kertoo teoksessaan, kuinka hän kasvatti kaksi  tytärtään, kuuliaisen Sophian ja temperamenttisen Louisan, perinteisiä kiinalaisia kasvatusmetodeja käyttäen. Kasvatus oli ankaraa, erittäin kunnianhimoista ja päämäärätietoista. Eikä se varmasti ollut helppoa nykyajan USA:ssa.

Molemmista tytöistä tuli menestyviä, taitavia muusikoita. Tottakai he olivat myös luokkansa viisaimpia ja parhaita oppilaita. Näillä kasvatusmenetelmillä on kuitenkin varjopuolensa ja seuraukensa, joihin Amy Chua ei osannut varautua. Äidin ja tyttärien välit kiristyvät ja lopulta lujankin tiikeriäidinon pakko antaa hieman periksi.

Teos on todella suorasukainen, mitään ei turhaan kaunistella. Voin kuvitella, että asiat ovat tapahtuneet juuri siten, miten ne on kirjassa kerrottu. Amy Chua myös provosoi ja kyseenalaistaa nykyaikaisen länsimaisen vanhemmuuden, mikä lisää voimakkuutta ja vaikuttavuutta. Paikoitellen Tiikeriäidin taistelulaulu on melko raadollista luettavaa. Se myös opettaa, että  täydellinen äärimmäisyys ei ole koskaan paras mahdollinen vaihtoehto.

Traditionaalinen kiinalainen kasvatusmalli on mielenkiintoinen aihe, joka puhuttelee varmasti monia. Itse luin teoksen lähinnä oppiakseni uutta ja tietääkseni hieman enemmän maailman menosta. Onhan sitä aina tullut ihmeteltyä, miksi juuri kiinalaiset menestyvät luonnontieteilijöinä, muusikoina ja huippu-urheilijoina. Mikä tekee heistä voittamattomia? Kirja avaa raottaa ovea kiinalaisten ajatusmaailmaan ja luulen, että kasvatus voi olla osasyynä yksilöiden menestymiseen.

Tiikeriäidin taistelulaulu on pysäyttävä teos ja suosittelen sen lukemista kaikille tuedonnälkäisille ja erilaisista kasvatustavoista kiinnostuneille. Oletteko te lukeneet tarinaa kiinalaisäidistä ja hänen tyttäristään?

Mehiläisten salaisuudet

Kirjoittanut: Sue Monk Kidd
Alkuperäinen nimi: The Secret Life of Bees
Ilmestynyt 2001
Suomentanut: Helinä Kangas

Mehiläisten salaisuudet kertoo neljätoistavuotiaasta Lily Owenista, jonka vastenmielinen elämä isän persikkapuiden varjossa saa yllättävän käänteen, kun hän päättää karata kotoa. Vuonna 1964 eletään vihamielisintä rotuerottelun aikaa USA:n etelävaltioissa ja Lilyn rakas tummaihoinen kotiapulainen Rosaleen joutuu vaikeuksiin.  Se on nuorelle naisenalulle viimeinen pisara. Hän päättää paeta väkivaltaista isäänsä, pelastaa Rosaleenin ja lähteä selvittämään äitinsä kuolemaan liittyviä salaperäisyyksiä.

Valkoiselle tytölle ja mustalle kotiapulaiselle aukeaa täysin uudenlaisen maailma, missä pääosaa näyttelevät mehiläiset, hunaja ja musta Madonna. He tapaavat lämminhenkisiä ihmisiä ja löytävät itselleen kodin. Paikan, jossa he voivat olla juuri sellaisia, kuin ovat. Elämä ei oloe kuitenkaan ruusuilla tanssimista, vaan uudenlaiseen elämään liittyy myös odottamattomia varjoja. 

Mehiläisten salaisuudet on lämminhenkinen tarina ystävyydestä, kumppanuudesta ja vapaudesta, mutta samalla myös kaipuusta, pelosta ja ikävästä.

Mielestäni ehdottomasti parasta teoksessa on sen miljöö ja sen kuvailut. Kuvaus on niin hyvää, että se sai minut lähes tuntemaan paikat ympärilläni. Persikkatarha ja vaaleanpunainen talo pikkukylän laidalla. Ankea myyntikoppi tien laidassa ja kuuma hunajahalli. Pidän siitä, että tarina sijoittuu lämpimään ympäristöön. Pelkkä miljöö on mielestäni hyvä syy lukea Mehiläisten salaisuudet.

Petyin kovasti kirjan henkilöhahmoihin, etenkin päähenkilö Lily Owensiin. Neljätoistavuotias tyttö on liian naiivi, epäkypsä ja hänen ajatuksissaan ei ole realismin häivääkään. Hän on ulkoisesti nuori nainen, mutta henkisesti yhä lapsenkengissä. Muutkaan henkilöt eivät suuremmin sytyttäneet. Ongelman ydin on mielestäni se, että ihmisistä on tehty liian stereotyyppisiä ja kärjistettyjä. Heistä ilmenee hyvin vähän sellaisia piirteitä, joita on vaikeaa arvata ennalta. En myöskään osaa samaistua yhteenkään heistä.

Pari poikkausta kuitenkin löytyy, sillä kaksi henkilöhahmoa sai sympatiani puolelleen. Edukseen erottuu August, yksi vaaleanpunaisen talon emännistä on jollain tavalla hellyyttävä äitihahmo. Myös apupoika Zach on jollain tapaa vilpitön ja suloinen. 

Minun on myös pakko mainita, että pidän paljon teoksen fyysisestä ulkonäöstä. Kansi on jollain tapaa herkkä ja sen värimaailman en erilainen ja mielenkiintoinen. Kiinnitättekö te näihin asioihin huomiota?

Luin kirjan junamatkalla Oulusta Helsinkiin. Tarinaan tempautui mukaan ja sen parissa viihtyi tuntikausia. Silti teos oli minulle pieni pettymys. Olin kuullut paljon hyvää kirjasta ja odotukseni olivat korkealla. Siksi minua harmittikin, kun lopullinen mielipiteeni  kokonaisuudesta oli vain "ihan hyvä". Halusin pitää kirjasta enemmän, mutta jostain syystä en vain saanut tarpeeksi irti siitä.

Mitä mieltä te olette olleet mehiläisistä ja niiden salaisuuksista?  Mitkä asiat saavat kirjoissa teidät ihastumaan? Mikä saa veren kiehumaan ja pahimmillaan lopettamaan kirjan kesken?

Onpa ihanaa kirjoittaa taas kirjoista. Kaksi kuukautta on mennyt reissatessa ja stressatessa kouluasioista ja kesätyöpaikasta. Harmittaa, etten ole ehtinyt lukemaan tarpeeksi. Toivottavasti sää pian lämpenee, jotta pääsen taas ottamaan aurinkoa ja lukemaan vanhempieni takapihalle.

Kyllähän kokeita riittää

Viime viikkojen lukukokemukset tiivistyvät hienosti yllä olevaan kuvaan. Olen opsikellut fysiikkaa ja siinä oheessa myös hieman matematiikkaa ja sähkötekniikkaa. Toivottavasti pian ehtisi lukemaan keskittyneesti jotain muutakin kuin koulukirjoja...

Minut on haastettu

Sain tällaisen pienen kivan haasteen Ei vain mustaa valkoisella -blogin Tiinalta. Jostain syystä minulta meni pieni ikuisuus, ennen kuin sain vastattua tähän. Mutta tässäpä tämä nyt on...

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

 6. Ei takaisin haastamista.

11 faktaa:

- Harrastan monipuolisesti urheilua ja iso osa vapaa-ajastani menee kuntosalilla.

- Soitan pianoa, klarinettia ja saksofonia.

- Opiskelen energiatekniikkaa ja pelkään, että alan ajattella "insinöörimäisesti".

- Rakastan matkustamista ja maantieto on aina kiehtonut minua.

- Puhun suomen, englannin ja ruotsin lisäksi myös hieman venäjää.

-  Olen lapsesta asti inhonnut kalaa ja olenkin vasta tänä talvena oppinut syömään lohta.

- Keräilen Disneyn klassikkopiirrettyjä. Ne ovat ihania ja ajattomia.

- Olen aina ollut pieni "kukkaistyttö". Kotonani täytyy olla kukkia ja viherkasveja.

- Mielestäni parsakaali on aivan uskomattoman hyvää. Rakastan sitä.

- Stressaan ja minulla on kiire joka paikkaan, oli aikaa kuinka paljon tahansa.

- Pukeutumistyylini herättää silloin tällöin hilpeyttä kanssaihmisissä.

Vastaukset kysymyksiin:

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja minkä vuoksi?

- Viime syksynä, jotta en unohtaisi rakasta harrastustani.
2. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?

- Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon.
3. Kuvaile blogiasi 3 sanalla.

- Värikäs, lämmin ja erilainen.
4. Fiktiivinen hahmo, jonka haluaisit tavata myös tosielämässä?

- Olisi todella kova sana tavata Harry Potter.
5. Paras kohde, jonne olet joskus matkustanut?

- Saanko sanoa kolme? Pietari, Barcelona ja Jerusalem.
6. Jos voisit muuttaa johonkin fiktiiviseen paikkaan (kuten Pottereiden Tylypahka), mihin muuttaisit?

- Avatar-elokuvan Pandora planeetalle.
7. Vaikuttavatko vuodenajat siihen, millaista musiikkia kuuntelet?

- Ehdottomasti. Talvella raskaampaa, kesällä kevyttä.
8. Viimeisin saavutuksesi?

- Sähkötyöturvallisuuskortti. :D
9. Asia/asiat, joiden toivoisit tapahtuvan tulevan vuoden aikana?

- Haluan matkustaa Roomaan ja saada hyvän kesätyöpaikan.
10. Mieleenpainunein tyylimokasi lapsuudessasi/nuoruudessasi?

- Ne puoleen reiteen ulottuvat trikooshortsit? Tai synkät nuoruusvuodet,
11. Kuvaile unelmiesi kirjahyllyä sisältöineen.

- Monenlaisia kirjoja erilaisista kulttuureista. Tummaa massiivipuuta. Lasiovet.

11 kysymystä:

- Jos saisit elää päivän eläimenä, mikä olisit ja miksi?
- Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan?
- Kumpi tulee voileivässä päälle, juusto vai leikkele?
- Kumpi puoli näkkileivästä voidellaan, tasainen vai kuoppainen?
- Keneen fiktiiviseen hahmoon pystyt samaistumaan ja miksi?
- Mikä väri, ruoka, juoma ja tuoksu kuvaa parhaiten luonnettasi?
- Jos voisit siirtyä ajassa hetkeksi taaksepäin, minne siirtyisit?
- Jos saisit luke enää yhden kirjan, minkä lukisit?
- Mitkä kolme asiaa lisäisit maailmaan? Entä mitkä ottaisit pois?
- Mitä kieltä haluaisit puhua sujuvasti?
- Miksi kirjoitat kirjablogia?

En haasta nyt ketään, sillä tämä haaste on kiertänyt varmasti jo niin monessa blogissa. :) Mutta vastailkaapa kysymyksiin vaikka kommentein. Olisi hauska kuulla vastauksia!